Eilen suuntasin pienen punaisen paholaiseni nokan kohti vanhempiani, jotka asuvat noin 200 km päässä Tampereelta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näimme kasvotusten diagnoosin jälkeen. Toki olimme useasti viestitelleet ja puhuneet puhelimessa tuona aikana. 

Vietimme aivan parhaan illan keskenämme, koko porukka yhdessä, vanhin pikkuveli valitettavasti vain puuttui joukosta. Isin tekemää herkku-ruokaa, poikien välistä kinastelua, Emmerdalea ja päätimmepä vielä käydä yhdessä elokuvissakin.

Kävimme katsomassa Luokkakokouksen ja jos olet alapäähuumorin ystävä, voin lämpimästi suositella elokuvaa sinulle. :D Kotimaiseksi elokuvaksi kovinkin hauska. Ajoittain tuli mieleen samantyyppinen "miehet lähtevät reissuun ja kommelluksilta ei voi välttyä"- elokuva rapakon takaa muutamia vuosia sitten, The Hangover. Hauska pätkä tuo oli silti. Harvoin minuun kotimaiset elokuvat iskevät, klassikoita, kuten Uunoja ja ensimmäisiä Kummeleita, lukuun ottamatta. Niin, ja Napapiirin sankarit. 

Tänään suunnistetaan kampaajalle. Olen käynyt samalla kampaajalla varmaan 14-vuotiaasta saakka. Mikä onkaan ihanampaa kuin istua kampaajan tuoliin ja antaa kampaajalle vapaat kädet tehdä mitä vain, täydellä luottamuksella. Olisinkohan kertaakaan pettynyt tulokseen? En ainakaan muista. Katsotaan, mitä tällä kertaa saadaan aikaiseksi. Tämä voikin olla viimeinen kerta hetkeen kun saan kampaajani palveluista nauttia. Riippuen siitä, millä aikataululla sytkyt aloitetaan ja viekö ne pehkon päästä vai ei. Toivottavasti tietysti ei. Jotenkin kuitenkin innostuksen sekaisin tuntein odotan sitä päivää kun saan joko kampaajalleni tai ystävälleni sanoa, että "nyt se kalju, kiitos!". Sairasta? Taitaapi vähän olla. :D

Tuli muuten PET-TT- ja syöpälääkäri-kutsutkin eilen postissa. Ensi viikkoon pitäisi vielä malttaa odotella. Kieltämättä hieman särähti korvaan kun kutsun mukana tuli "esitietokaavake, syöpäpotilas"- lappu täytettäväksi. Sitähän minä olen, syöpäpotilas. Mutta pääasia, että asiat taas etenevät. Ensi viikon perjantaina tiedetään taas vähän enemmän.