Kun on lähes kaksi viikkoa sairaslomalla, on liikaa aikaa ajatella ja tutkia asioita Internetin ihmeellisestä maailmasta. Varsinkin kun on keskellä syövän diagnosointia. Siksipä olikin varsin mukava päästä tänään takaisin työmaalle. Älkää ymmärtäkö väärin, viimeiset kolme viikkoa eivät kokonaan ole menneet neljän seinän sisällä omia asioita märehtiessä. :D Onni on työ, jonne on mukava mennä. Mikä onkaan parempi paikka saada omat huolet ja murheet pois mielestä, ainakin hetkeksi, kun keskittyä täysillä työntekoon. 

Tänään kovasti on mietittänyt oman sairaudentunne. En ole kipeä, minulla ei ole juurikaan oireita, mutta olen sairas. Melko vakavasti sairas. Tiedän mikä minua vaivaa ja miten sitä hoidetaan. Tiedän mitä kehossani tapahtuu. En vain tunne sitä, koska vointini on hyvä. Ainoat oireet, mitä minulla on, ovat imusolmukkeen poistosta tullut leikkaushaava kaulalla, joka aina silloin tällöin itsestään ilmoittaa sekä ajoittainen hengenahdistus ja paineen tunne kurkussa/nielussa. Niin, ja väsymys. 

Vaikka olin osannut valmistautua diagnoosiini, olenko kuitenkaan vielä sisäistänyt mitä se merkitsee? Mitä tuleva kevät ja kesä tulevat tuomaan tullessaan? Miten sytostaatit vaikuttavat ihmiseen, on yksilöllistä. Kukaan ei voi ennustaa miten MINÄ tulen reagoimaan saamiini hoitoihin. Toiset tulevat kovinkin sairaiksi ja menevät huonoon kuntoon, toisille tulee vain hieman huonovointisuutta ja väsymystä. Tietenkin kovasti toivon, että itse kestäisin hoidot erittäin hyvin.

Mietin milloin todellisuus tulee sitten iskemään päin kasvoja. Tämän hetkinen veikkaukseni on, että viimeistään ensimmäisissä hoidoissa tai viimeistään kun niiden haittavaikutukset alkavat. Saa nähdä. Tärkeintä kuitenkin, mitä kukaan, minä tietenkin mukaan luettuna, voi tehdä, on yrittää olla ajattelematta asiaa. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän! Pakko se on kuitenkin yrittää, ettei pää sekoa ihan täysin kaikista "Mitä jos?"-ajatuksista! Tämä on ehdottomasti yksi suurimmista syistä, miksi pyrin olemaan töissä niin pitkään kuin vain mahdollista ennen hoitojen alkua. Kunhan taas vain saisi tietää, että koska ne alkavat. Osaisi taas edes hieman valmistaa itseään, ja muitakin, henkisesti tulevaan. Inhoan odottamista!!