Voiko positiivista energiaa ja hyvä ajatuksia kerätä säästöön pahojen päivien varalle? - Yritys on ainakin kova!

Mistä niitä voimavaroja sitten saa? Jokaiselle tämä tietenkin on yksilöllistä. Toisille tärkeää on harrastukset, liikunta, perhe, ystävät, you name it. 

Olen koko elämäni pyrkinyt elämään ohjenuoran "Tee toisille niin kuin toivot itsellesi tehtävän" mukaan ja uskon karmaan. Nyt olen saanut huomata, että se on kyllä kannattanut. Toisinaan on tuntunut, että vaikka kuinka autat toisia ja olet positiivinen ja iloinen, saat silti paskaa niskaasi. Viime päivät ovat auttaneet ymmärtämään, että kyllä se hyvä, mitä toisille jaat, oikeasti tulee joskus sinulle takaisin, vaikkei se siltä heti tunnukaan. 

Minun voimavaralistani ykkösenä on ehdottomasti ystävät. Tähän luen mukaan ehdottomasti myös työkaverit. Se tuen, lämpöisten ajatusten ja tsemppauksen määrä, mitä olen saanut viimeisten päivien aikana, on jotain aivan uskomatonta. Minulla on ehdottomasti maailman parhaat kollegat! <3 Olette kaikki aivan ihania! Työssämme olemme suurten asioiden äärellä ja toisinaan on kiirettä ja henkisesti vaikeaa, mutta olemme toistemme tukena ja apuna, päivittäin. Olen ollut työssäni nyt kohta 2 vuotta samassa työyksikössä ja voin rehellisesti sanoa, että vastaan ei ole tullut aihetta, josta en voisi kollegani kanssa keskustella. Välillä on itketty ja purettu kiukkua, valitettu, mutta myös naurettu vatsat kipeäksi vedet silmissä. Osaa työkavereista en enää voi edes kutsua työkavereiksi, heistä on tullut ystäviä. 

Olen aina ollut pienten lasten kanssa tekemisissä ja olen siitä aina nauttinut. Taustaani on mahtunut pikkuveljiä, serkkuja, ystävien lapsia, päiväkodissa työskentelyä sekä pari vuoden mittaista au pair-pestiä ulkomailla. Kävin sekä eilen että tänään kahden eri ystäväni luona kahvittelemassa ja juoruilemassa. Molemmilla on pieniä, toisella myös hieman isompia lapsia. Voi miten ihana onkaan sivusta katsoa pienen taaperon ja leikki-ikäisen lapsen leikkiä ja riemua. Siitä jos mistä saa voimia ja energiaa tulevaa varten! Se on jännä, miten meistä tulee vaikeammin viihdytettäviä, mitä vanhemmiksi tulemme. Vaadimme ja tarvitsemme aina vain enemmän ja enemmän, jotta voimme olla oikeasti iloisia ja onnellisia. Kuinka moni aikuinen nauraisi katketakseen ilosta vain siksi, että saa hyppiä sohvalta tyynyjen päälle tai esitellä uudelle tuttavuudelle elokuvakokoelmaansa tai uusia, aivan liian isoja korkokenkiä? Varmasti erittäin harva, myös minä mukaan lukien.

Kehuja ovat saaneet jo ystävät ja heidän lapsensa. Niitä kuuluu jakaa myös sukulaisille, niin läheisille kuin kaukaisillekin. Vaikka itse käyn läpi vaikeita ja vakavia asioita, ihan pelkkä "Mitä kuuluu?"-viesti riittää pelastamaan päiväni. Läheisimmät sukulaiseni ovat mitä luultavimmin ottaneet uutiseni rankemmin vastaan kuin minä itse. Toiset toitottavat minulle, että en saa nyt miettiä heidän jaksamistaan vaan keskittyä itseeni. Eihän se ole mitenkään mahdollista! Tietenkin olen huolissani siitä, miten läheisimpäni pärjäävät ilmoittamieni uutisten kanssa. 

Kirjat, musiikki ja elokuvat ovat erittäin hyviä apukeinoja saada ajatukset jonnekin muualle hetkeksi! Ne voivat saada sinut itkemään, suuttumaan tai nauramaan, ja tuntemaan niin paljon muutakin. Aiheet voivat iskeä ehkä jopa huomaamatta lähelle kotia. Minulle näin kävi keskiviikkona kun katselin Emmerdalea. Olin saanut diagnoosini noin kolme tuntia aikaisemmin. Voi sitä itkun määrää, kun jaksossa tytär leikkasi aivokasvaimen takia yhdistelmä hoidoissa käyvältä äidiltään hiukset pois. Tiedän, että mitä luultavimmin se on minullakin edessä kuluvan kevään/kesän aikana. En ainakaan tunnusta odottavani sitä kauhulla, ennemminkin jännityksellä. Samoin tuntuu odottavan ihanat pikkuveljenikin. Pitää ajatella asiaa taas positiivisen kautta; eipähän ainakaan tule kesällä tukalan kuuma paksujen hiusten takia kuten aikaisempina kesinä. Ja onhan se kiva, että pikkuveljetkin saavat tästä edes jotakin hauskaa irti! :D

Jälleen kerran positiivisin ja odottavin mielin eteenpäin!