Lääkäri sitten soitti kuin soittikin, mutta onneksi kuitenkin hyvien uutisten merkeissä! Ei enää sytkyjä ja päästään aloittamaan sädehoito. Sädetyskertoja kymmenen. 

Ensin kutsu kävi lääkärin juttusille ja sieltä CT-kuviin. Kuvien perusteella lääkärit suunnittelivat säteiden suunnat ja määrät. Samalla reissulla tehtiin se kamalan hirvittävä sädetysmaski. Yäk!!! Naaman päälle asetellaan ihon myötäisesti sellainen lämmin muoviverkko, joka jäähtyessään kovettuu. Maski sitten kiinnitetään hoitopöytään muoviklipsuilla(?). Liikkumavaraa maskin alla on ehkä noin 1 mm. Voin kyllä rehellisesti todeta, että tuo maski on jokaisen ahtaanpaikankammoisen ihmisen unelma!! Pienoista paniikkia meinasi pukata päälle, varsinkin kun kuulin, että mun pitäisi olla sen ahdistavan maskin alla reilu puoli tuntia kerrallaan. Onneksi kuitenkin rauhoittavat lääkkeet on keksitty tällaisia tilanteita varten!

Innolla ja kauhulla jäin odottamaan kutsua ensimmäiselle sädetykselle. Lääkäri kuitenkin ehti soittaa ja pyytää uusiin CT-kuviin. Sädekentät kuulemma osuisivat niin paljon sydämeen, että lääkärit haluaisivat suorittaa sädetykseni hengityksen tahdissa. Minun täytyy siis vetää keuhkoihin ilmaa ja pidättää hengitystä sätedyksen ajan. Tällöin suurimman iskun säteistä saavat keuhkot sydämen sijaan. Nämä uudet kuvat luonnollisesti piti ottaa maski päällä. Tällä kertaa ei paniikkikohtaus ollut kaukana, mutta selvitin kuvauksen kun muutaman kerran aloitettiin alusta. 

Viikko sitten torstaina saatiin sitten sädetykset aloitettua. Koska tiesin, että maski oli todella ahdistava,  panikoin sen alle joutumista jo etukäteen. Yhtään tilannetta ei helpottanut ystäväni sanat "Ajattele jos ne vaikka unohtaa tulla päästämään sut pois sieltä maskin alta!", jotka soivat päässäni. Odotusaulassa sain kuitenkin itseni rauhoitettua hengittelemällä syvään ja ajattelemalla muuta mukavaa. Kun vuoroni tuli ja hoitaja kysyi kuulumisiani, sitten ne hanat aukesivat. Kerroin rehellisesti pelkääväni maskin alla olemista, se ahdistaa erittäin paljon. Pakkohan se oli kuitenkin kokeilla, koska säteet oli pakko antaa ja niitä ei voi antaa ilman maskia, ettei säteet osu väärään kohtaan. Kolme kertaa taisimme yrittää, mutta tuloksetta. En vain yksinkertaisesti voinut. Oli pakko saada maski pois naamalta. Se puristi ja ahdisti enkä saanut henkeä. Yksi hoitajista kävi sitten soittamassa lääkärin ja maskeista vastaavan miehen paikalle. Luojan kiitos maskimies sai leikattua maskia avonaisemmaksi. Maskiin leikattiin reikä, joka ulottuu kulmakarvoista alahuuleen!!!! Samalla kävi lääkäri kauppaamassa mulle niitä rauhoittavia, mutta kieltäydyin vielä toistaiseksi. Jos ota rauhoittavan ennen södetystä, en voi kulkea sairaalalle ja takaisin omalla autolla. 

Avonainen maski on ollut ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin kiinteä maski. Nyt maskin alla olo ei ahdista juuri lainkaan. Kyllähän maski vieläkin on tiukka ja puristava, mutta niinhän sen kuuluukin olla. Pystyn nyt kuitenkin olemaan maskin alla koko puolisen tuntia panikoimatta. 

Jokainen sädetyskerta alkaa sillä, että hoitajat ruuvaavat minut hoitopöytään kiinni maski naamalla ja asettavat laaserit oikeisiin kohtiin. Kun nupit on väännetty oikeisiin kohtiin, otetaan parit röntgenkuvat. Näitä kuvia hoitajat vertaavat edellisiin ja jos toteavat, että olen oikeassa asennossa, aloitetaan sädetys. Sädetystä saan yhteensä 13 eri kohtaan, eri kulmista. Jokaisen sädetyksen aikana minun pitää siis pidättää hengitystä keuhkot täynnä ilmaa. Hengitystä pitää pidättää muutamasta sekunnista pariinkymmeneen sekuntiin kerralla. Ohjeet onneksi saan aina hoitajalta kaiuttinen kautta. Lopuksi hoitajat päästävät minut irti penkistä ja saan lähteä kotiin erittäin hieno verkkokuvio otsaan painautuneena. 

Nyt kun 7/10 hoitokertaa on takana, on alkanut ilmetä hieman sivuoireta, ei onneksi kovin pahoja. Yskää, suun kuivumista (entistä enemmän), kurkkukipua ja pientä nielemisvaikeutta. Nämä kuitenkin on erittäin vähäisiäsytkyihin verrattuna! Enää tosiasn vain kolme hoitokertaa jäljellä ja tämä koettelemus olisi toivottavasti tässä. Toivotaan parasta! Juhannukseen mennessä olen siis säteilevämpi kuin koskaan ennen. Toivottavasti pääsisin työmaallekin jo heinäkuussa.